keskiviikkona, tammikuuta 27, 2010

-25,8


Kyllä luulisi meillä ensi kesänä olevan hyvät uintikelit, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Pakkasia on jatkunut kohta kaksi kuukautta ja tänään mittari näytti kaupunginlaidalla himpun alle 26 pakkasta. Maanantainahan oli Paavalin päivä ja kynttilänpäivä on sitten 7.helmikuuta - sanontahan kuuluu jotenkin näin: "jos ei kylymä kynttelinä eikä palella Paavalina, ei hellettä heinäkuulla"...

Casperia tuo pakkanen ei ole pahemmin haitannut, mutta tänä aamuna ei lähtenyt vapaaehtoisesti aamupissilleen, joten Casperin pakkasraja taitaa sitten olla siinä -26 astetta... Lenkki kuitenkin käytiin kävelemässä tai Casper juoksemassa ja kyllä taas nauttikin kun sai metsässä ja peltoaukealla painella sydämensä kyllyydestä vapaana.. ei näyttänyt paleltavan yhtään silloin. Itselläni naama kyllä ihan jäässä... :/ eikä tuulenvire ainakaan helpottanut tunnetta poskipäissä.  Parempi panta jäi sunnuntaina maalle ja nyt on sitten menty ns.varapannoilla. Aamulla laitoin valjaat päälle ja niistä Casper kyllä tykkääkin, jotenkin ryhdikkäämmin painelee ne päällä - ainakin siihen saakka kun pupuloikat tehty umpihankeen. En tiedä, miten onnistuu mutta pari kertaa ne oli ihan vinksin vonksin Casperin päällä - vauhti aivan mieletön! Mutta tulee itsellekin hyvä mieli siitä kylmästä huolimatta, kun näkee kuinka iloinen pienistä asioista koira voi olla! :)














Kuvat on otettu pari päivää sitten omalla takapihalla lenkin jälkeen...

torstaina, tammikuuta 21, 2010

11 kuukautta

Casperin elämä on vaihtelevasti rauhallista oleilua ja kiltteyden perikuvana olemista, välillä taas vauhtia riittäisi muillekin ja sitä "ilkikurisuutta"... ;/ On kuin pieni lapsi!!  Mitäs se ihmisen iässä koiran 11 kuukautta tekeekään...?
Casperin tämäkin päivä alkoi vauhdikkaasti ja vähän vaarallisella tilanteella lenkkireissulla. Mukavaa lenkillä oli se, että vastaan tuli koirakaverit rotwailer-Roki ja sekarotu-Cindy. Niiden kanssa oli mukava vaihtaa hajut ja vähän temmeltää ennenkuin taas muut ihanat hajut sai kiinnotuksen siirtymään eteenpäin. Eikä paljon kannattanut aamulla taas jäädä paikalleen seisoksimaankaan, sillä mittari näytti ainakin -20. Ja miten kylmältä se taas tuntuikaan...hur.... Niinpä suuntasimme valmiille tehdyille poluille metsälenkille. Vauhtia riitti heti irti päästyä, mutta hyvin jäi odottamaan ja katsomaan,minne päin jatketaan matkaa...
Polku kuitenkin tuli minullekin yllätyksenä melkein heti takaisin tielle, kun ei pakkasen takia lähdetty pidemmälle kierrokselle johtavaa polkua pitkin. Casper pysähtyi penkalle, katsoi minuun..huudahdin "odota"-käskyn. Casper kuitenkin säntäsi heti eteenpäin ja suoraan tielle ja tien yli kahden koiran luokse. Linja-auto joutui odottamaan pysäkillä ennenkuin jatkoi matkaansa minun syöksyttyä Casperin perässä myös tien yli. Onneksi ei tullut muita autoja!! Olin varmaan sen kuuloinen ja näköinen päästellessäni ärräpäitä keskellä tietä, että joku tarkkakorvainen "huolehtija" kohta kirjoittaa paikallislehteen, kuinka koiria ulkoilutetaan tällä puolen kaupunkia.... :/

Kuitenkin voi sanoa loppu hyvin kaikki hyvin ja Casper tuli kiltisti vierellä hihnassa loppumatkan - kuten tavallisestikin.  Luultavasti viikon aikana oli tullut niin paljon uusia hajuja reitille ja "vapaa" maalaiselämä vähän jäi päälle...tästä on hyvä taas palautua kaupunki elämään ja siihen että "muitakin on liikkeellä"...

lauantaina, tammikuuta 09, 2010

Kajjaanin reissu heitetty


Aamulla kello oli soimassa 5.20, mutta sekä minä että Casper nukuttiin huonosti ja niimpä Casper tuli sängyn viereen herättelemään minua jo heti viideltä... No, ei kyllä taidettu yhtään liian aikaisin alkaa toimimaan, sillä kelllo oli puol8, kun pihasta lähdettiin.. Huonosti nukuttu yö näkyi heti Casperin simahtamisena apukuskin paikalle ja kieltämättä minunkin silmiä tuntui uni painavan. Eikun Sorsalossa ensimmäinen tauko... ja sen jälkeen olikin sitten ihan virkeä olo ja olis varmaan ajettu suoraan Kajaaniin - nautittu energiajuoma vain halusi Sukevan kohdalla tulla jo kiireesti ulos... Sitten jo alkoi tuntua ettei klo 11 ehditä perille, mutta hyvin ennätettiin ja varattu tolppapaikkakin löytyi senkun vai ajaa hurautti Ammattikorkeakoulun pihaan... Viime vuonna tolppapaikka oli ollut 5 euroa, nyt 10 - sanoinkin että sehän on 100%:n korotus, mutta kysyntää varmasti 24 asteen pakkasella on...

Halli oli ennakkotiedoista poiketen ihan lämmin,mutta hiekka oli melkoista töhkää, joka tarttui todella inhottavasti vaatteisiin, puhumattakaan sähköistyvällä tavalla koiran turkkiin. Mutta sama tilanne oli muillakin koirilla. Minä vain jätin kopan autoon, kun luulin pinnan olevan vähän toisenlaista "hiekkaa"...ja niimpä levitin Casperille ja mulle "piknikit" hietikolle kaikkien häkkien ja trimmauspöytien keskelle! Mutta alkuhankaluuksista Casperin innosta ja jännityksestä selvittyämme, meillä meni ihan mukavasti siinä "piknikillä" :)

Kehässä oli Casperin lisäksi 7 muuta junioriurosta. Casper sai ERI:n, mutta niin taisi saada 5 muutakin koiraa...silti näistä Casper oli -voi sanoa- erittäin niukasti JUK2. Se "tuplapotti" JUK1:n oli todella lähellä. Alunperin ajattelin että EH on jo hyvä saavutus ja ERI lottovoitto, en osannut kuvitellakaan että kilpailuluokissa pärjäisimme tällaiset keltanokat! Mutta täytyy sanoa, että Casperilla on erittäin hyvä luonne käyttäytyä kuin "vanha tekijä". Tullessa ajattelinkin, että kun saamme lisää kokemusta ja vuosia lisää - ja jos Casper ei kyllästy kehän kiertämiseen ja tuomarin miellyttämiseen - meistä kuullaan vielä! Tai ainakin Casperista....

Nyt iloitaan ja riemuitaan ensimmäisestä näyttelystä ja sen saavutuksesta, olipa se tuomari sitten miten ERImaatti tahansa... ;) Kaapista ei löydy kuohuvaa muuta kuin vissyä, mutta se saa kelvata aivan hyvin ja Casperille kunnon pala juustoa! Sillä voihan olla, että seuraava kerta meidät "pudottaa" takaisin maan pinnalle....

Niihän sitä sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä...ja sanoinkin tässä joku aika sitten, että jos tämä Kajaanin reissu ei mene ihan penkin alle, ilmoittaudutaan Tuusniemelle Casperin 1-vuotis syntymäpäivänä. Nyt se ilmoittautuminen ja maksu on sitten tehty ja valmistautuminen alkaa pikku hiljaa sinne... Sitä ennen kuitenkin nukumme kunnon yöunet - toivottavasti!

Kuvia olisin näyttelystä ottanut; kuitenkin siellä taisi olla sen verran kylmä, jotta minun kamera alkoi vilkuttamaan patterin loppumista ja sain otettua vain yhden "harjoitus"kuvan ympäristöstä... Toivottavasti Saara ja Iisa saivat otettua kamerallaan jonkun kuvan meillekin muistoksi pitkästä, mutta ah niin mukavasta päivästä...

-Niin se arvostelu:
"Nice masculine head. Correct bite. Good reach of neck. Good front & topline. Well-set tail. Well-angulated hind quarters. Moves well."
Siis well well..... missä se "excellent"... ;/

sunnuntaina, tammikuuta 03, 2010

6 päivää Kajaaniin


Emäntää on hirvittänyt ilmoituksesta asti, mihin olemmekaan joutumassa eikä yhtään helpota kun katsoo vielä sääennustetta ensiviikon lauantaiksi. Parikymmentä astetta pakkasta edelleen ja voi olla jopa enemmänkin. Nyt täytyy vaan toivoa,että ennuste olisi yläkanttiin - vai pitäisikö sanoa lämpötilan suhteen alakanttiin ja olisikin sitten lauhempaa. Vaikka ei tuo keli ole se pahin peikko meidän ensimmäiselle viralliselle näyttelyreissulle.... Ne liikkeet....kuinka Casper malttaa olla vetämättä väkisin kuonoa maahan haistelemaan... Seisotus mielestäni alkaa olla jo jotakuinkin hanskassa, pöydällä varsinkin Casper asettuu hyvin asentoon. Maassa sitten on enemmän hakua... siihen vielä kun lisää minun lisääntyvän jännityksen joka tarttuu Casperiin....huh huh!

Uusivuosi oli ja meni. Paukkuarkuudesta ei voi ainakaan puhua, sillä Casper tuli ensimmäisten paukkujen jälkeen onnellisena "saaliinsa" kanssa ja toi sen kuin paremmankin noudettavan minulle palkkion toivossa... Räjäytetty maxi-tykkihän se Casperin suusta löytyi.. mutta hienon noudon ja luovutuksen tehtyään, olihan se suorituksestaan palkittava herkkupalalla. Loppuillan koirat sitten saivat seurata sisätiloista tuota rakettien paukuttelua.

Eilen käytiin sitten siistimässä Casperin karvoja ja ohjeeksi sain että näyttelypesun jälkeen sitten loppusilaus vielä ja Casperin kuontalo pitäisi olla kuosissaan... Tuleva viikko on vain pyhitettävä ei liialliselle mutta säännölliselle harjoittelulle askelissa ja seisonnan kenraaliharjoitteluja - näin ainakin suunnitelmisssa...