Casperille -ja samalla minullekin-on tullut tässä syksyn aikana tavaksi syödä niin sanotusti brunssiaamiainen - tämä aamupalan ja lounaan sekoitus... :) Ei maistu ruoka kummallekaan heti ylösnoustessamme, vaan ensin aamulenkin (yleensä noin 3-4 kilometriä) jälkeen vasta syömme ateriamme. Tänään Casperia odottikin oikea jättiherkku, sulatettu lihaisa luu! Casper ei missään nimessä iske ruokaansa koskaan kiinni kuin sika limppuun, joten tämäkin herkku sai ensin aikaan riemun pomppimiset ja kysyvät katseet "todellako tämä on minulle?" Ja sitten vasta maistelun kautta matolle :/ ja herkuttelemaan.... Tuo matolle luun kantaminen on vähän huono tapa, mutta siitä Casper ei sitä kantele syömisen aikaan, joten kohta sen kohdan voi puhdistaa kylmällä vedellä, ettei ala veri haisemaan koko huushollissa. Sottaista, mutta Casperista ah-niin hyvää!!!
Tänään, koska kuppiruokaa ei tullut, annoin vielä lihan päälle "mausteeksi" Nutrolin ravintoöljyä 1tl:n pitämään turkin kauniina ja tassut pehmoisina...
Olen käyttänyt tuota Nutrolinia pari-kolme kuukautta- en osaa sanoa, onko sillä oikeasti ollut turkin laatuun merkitystä, mutta ei haittaakaan. Ja kun se Casperille maistuu - toisin kuin velipoika Artulle- olen sitä joka päivä käyttänyt. Arttu kyllä jättää ruoan syömättä, jos ei anna suoraan johonkin makupalaan sitä öljyä.
Tuolla aamulenkillä Casper teki taas yhden "tempauksen", jolla oli kuitenkin jotkuinkin onnellinen loppu. Loppumatkasta vastaamme tuli uros espanjanvesikoira, jonka kanssa Casper olisi halunnu alkaa leikkimään. Tuo toinen koira kuitenkin oli melkoinen räksyttäjä ja Casper oli innostuneen varovainen eikä leikkiä sitten päässyt syntymäänkään. Jatkoimme matkaa ja aivan selvästi Casper "otti hajut" siitä vastaantulleesta koirasta ja lähti vauhdilla jatkamaan matkaa menosuuntaamme. Hetki vain ja Casper oli hävinnyt mutkan taakse. Oletin, että kohta se juoksee luokseni takaisin, niinkuin yleensä tekee, jos ja kun jään jälkeen hänen vauhdissaan. Vaan eipä Casperia näkynyt ei kuulunut, vaikka aloin jo vihellelläkin.... Kerkesin siinä noin viidessä minuutissa käydä kaikki auton alle juoksemiset ja muut läpi... olin myös vähän vihastunut, sillä taasko se umpikorvaisuus tuli esille... Lähdin kävelemään autolle päin samalla huudellen ja vihelellen... ei mitään! Vaan, kun yhden mutkan jälkeen näkyi levikkeellä oleva autoni, Casper istui sen vieressä minua odottamassa!! Hoihkaisin taas Casperia ja silloin sitä koiran riemua!! Kuin minä olisin ollut kadoksissa kauan aikaa....! Tehtiin vaikka minkälaista temppua ja osaamisjuttua - "minä olen tässä,minä olen tässä , sinä tulit viimein"-tyyliin... Jäin vain miettimään, miten minun olisi pitäny "nuhdella" Casperi kuulemattomuudesta?? Avasin vain auton oven ja Casper loikkasi innolla sisään -ja kiitin siitä! Kuva on otettu aiemmin syksyllä, mutta aivan hyvin olisi voinut olla myös tältä aamulta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos asiallisista kommenteistasi!